perjantai 16. syyskuuta 2011

Vantaan näyttely

Siis miten mä mulle tää päivitys on jäänyt tänne näin pitkäksi aikaa lojumaan ja keskeneräiseksi. :D Jos tämän nytt perjantai illan kunniaksi kirjottaisi loppuun ja julkaisisikin :D. Ois vaan lisää tulossa tektiä Agilityn merkeissä.

Perjantaina Sulon kanssa hypättiin junaan ja matka ei alkanut
sitten yhtään mukavasti :/ Mäntsälään asti jouduttiin seisomaan ja sitten joku mummo änkes lemmikkivaunuun meidän viereen ja alotti sitten kamalan valituksen, kun suloa rupes junassa kutittamaan ja se rupes kuopsuttamaan itteään ja samalla hieman nojasi mummon jalkaa, miksi se sitten änkesi meidän viereen!!

Noh päädyttiin Hesaan ja sielä sitten jäätiin odottamaan Mervi tätiä, että se tulee hakemaan meidät juna asemalta, ettei tartte isojen tavara määrien kanssa lähteä vielä linkulla liikkumaan :D

Ilta meni nopeesti, ei oikein juuri tehty mitään erikoista tai kummallista juteltiin pitkää kuulumisia sun muuta höpöteltiino, myöhemmin kello oli jo 22.00 lähettiin viereisessä koirapuistossa käymään sillä ajatuksella, että jos siellä olisi jotain :). Noh vähän aikaa oltuamme sielä saatu koirat väsytettyä paikalle saapui kaksi ihanaa noutaja tyttöä ja poikien päät menivät niistä ihan sekaisin :). Viimeisetkin voimat pojista pois ja eikun kotio kohti takasin ja nukkumaan.

Aamulla aikainen herätys piti olla, mutta se herätys tulikin 2h aikasemmin :). Aamulla koirat olivat ruvenneet 7 aikaa vinkumaan ulos ja Mervi niitä lähti viemään sitten, kun minä en mitään edes ollut kuullut tai havannoillistanut :)
Lenkin jälkeen Mervi tulee herättämään mua, että Sulpero on pyörinyt jossain mudassa, kun koko kaula oli ihan ruskea. Olin et jee ihanaa!!! :) Mervi oli yrittänyt sitä pestä vessan lavuaarissa mutta ei Sulo oo semmosseen tottunut ja oli ruvennut rimpuilemaan. Noh minä reippaana nousin sitten sängystä ja lähdin alakerran suihkuun pesemään poikaa. :) Noh siinä samalla sitten itsekkin heräilin ja kun piti vielä föönatakkin niin eipä enään väsyttänyt. Kävin hakemassa omat kamppeeni yläkerrasta ja rupesin laittautumaan.
Launtaina oli vuorossa siis Sulon kanssa junnuihin ja mondon rotukehä. Paikan päälle löydettiin helposti. :D Vietiin kamat tolleri kehän luokse ja siinä sitten huomattiin, että kehä on reilusti myöhässä. laitoin Sulolle kevyt häkin kasaan ja se sai sinne sitten mennä vielä nukkumaan. Mondon kanssa lähettiin kävelemään ja mentiin vähän kauemmaksi kehistä ja muista koirista että voitiin rauhassa treenata ja muistella mitä näyttelykäyttäytyminen oikein tarkoitti. Noh se meni aivan täydellisesti. Kehään sitten samaa vauhtiin ravattiin ja ainoana nuorenena uroksena oltiin. sieltä tuli ERI ja aivan mahtava arvostelu. sa. jäi saamatta, koska ei ollut niin paljon karvaa.... :/ mutta tuomari sanoi että tulkaa takaisin kun karvat tullu takaisin :)

Siinä hetki kateltiin tolleri kehää jonka jälkeen siirryttiin junnukehän laidalle. Sielä Sulo pääsi häkistä pois jalottelemaan lähettiin. Sen jälkeen oli vuorossa sulon kunnostaminen :D eihän tuossa kauheesti laittamista ollu kun aamulla sen pesin kun oli jossain ällössä kakassa puöriskellyt :D
Oli muuten niin pitkä junnu kehä vaikka meitä ei kauheasti siinä ollukkaan, mutta tuomari seisotti pitkään ja juoksutti monta kierrosta. Tuomari valitsi mut Sulon kanssa sitten 10 parhaan joukkoon ja sain vaihdossa sain bostoninterrierin. vai olikohan :D must se oli mutta siitä on jo monta viikkoa aikaa niin tää päivityskin voi olla hieman sekava ja unohtuu pätkiä :D bostoni kyllä oli niin enerkinen ja hulivili vaikka näytti välillä ihan siltä että nukahtaa kehään :D. Noh jotenkin siinä sen esitin ja päästiin sulon kanssa viidenneksi ja sain taas vaihtokoiran ja joo en oo ikinä sen rotusta koiraa esittäny mut hyvin mun mielest meni muitten ei :D mutta sijotus oli JH5 <3 :)






Sunnuntaina Sulo rotukehässä AVO ERI2 luokkavoittajat sai vaan sa.n :) ja tosta arvostelust en saanu kaikilta osin selvää D:

Let´s Go Vantaa 3.9.2011 Natasa Blanusa, kroatia AVO ERI2
"Well structure male of good size, nice musculine head, beautiful shape of skull & excellent proportion, pigmentation of nose could be better, excellent nose, argulatiors ??, very nice mover, very beautiful collage, excellent coat structure, cery nice temperament."

maanantai 5. syyskuuta 2011

Muutamat näyttelyt

Eli nyt on käyty muutamissa näyttelyissä ja niistä arvosteluja, kuvia ja juttuja :)

Aloitetaan Kouvolasta 20.8 .....

Lähdin Nitan kyydissä Kouvolaan näyttelyyn turistiksi katsomaan mitteleitä ja viemään Suloa junnuihin Millalle lainaa. Päivä menikin sitten nopeasti mitteleillä tiukkis tuomari onneksi en ilmottanu Sulperoa :DDD. Mutta Sulon veli Sebastian sai sen vikan sertinsä ja siitä tuli FINMVA <3 onnea Sebastian :) sitten oli vielä ROP :) Hanne ei pystynyt jäämään itse sinne niin minä ehdotin, että jos minä ottaisin Sebastianin meille yö kylään ja samalla käyttäisisin ryhmäkehässä. Noh se sopi ja sitten päivä oltiin loppuun asti Kouvolassa :)

Junnuissa meni Sulolla ihan suht koht OK! eli joo se on mun oma pikkuvauva joka on mun perään :D jos minä yhtään karkasin näkyvistä rupes poika etsimään mua. Mutta hienosti Milla sitä vei ja pääsivät 10-parhaan joukkoon :)

Ryhmä kehässä Sebastianin kanssa oli ilo mennä se meni kuin unelma ja tuomari tykkäs siitä kehui todella paljon, mutta ei sitten ottanut meitä jatkoon :) Päästiin Emman ja sen papan kyydissä kotiin asti :) olihan rankka reissu kiitos :)

Mulla olikin Sitten paljon kainalo koiria :) Siskon Kujo(mopsi) tuli meille yökylään kun sisko oli kuopiossa työmatkalla niin ei päässy heinolaan mukaan. Sitten oli Sebastian ja Sulo ja Lilli :D oli menoa ja pikkuista meteliä enimmäkseen Kujolla, toisella oli niin kova koti ikävä ja äitiä ikävä kun ei ollut sitä kahteen viikkoon nähnyt.

Heinola 21.8 ....
Aamu alkoi mukavasti heräsin 10min ennen Marjaanan tuloa :D pien kiire tuli :D onneks illalla katoin jo osan tavaroista valmiiks niin ei niin kiire tullu :D. Ajo matka meni hyvin neljän koiran kanssa, jotka olivat ihan nukkuivat ihan tokkurassa vielä :D. Paikan päällä sitten raahattiin kaikki tavarat kehän viereen ja lähettiin koirien kanssa pieni kävely tekemään että koirat ja minä heräisisimme :D


(c) milla lamminsivu
 Kehät alko ja ensimmäisenä oli Putte putte esiintyi hyvin ja tuomarikin tykkäs sai sitten ERIn ja oli nuorten luokassa 1 sa.ta ei tullut. hyvä arvostelu kummiskin :).

Sitten oli Sulon vuoro ja tuomari oli selvästi liiketuomari ajattelin että nyt on meillä hyvä päivä.  Sulo ei sitten oikein väsymyksen takia jaksanut keskittyä, mutta ei se niin kauheasti tuomaria haitannut. Sulo sai Erin ja oli luokkansa neljäs sa.n kanssa. hyvän arvostelunkin sai :)) paras uros kehässä ei sitten tullut sijoitusta.


Heinola kr. 21.8.2011 Rafael Malo Alcrudo AVO ERI4 SA
Attractive dog lovely head and expression. He is not his best moment with his coat. excellent topline. Good S.........???? Excellent mover

Kiirreellä huomasin että mopsit oli alkanut ja AVOin luokka oli seuraavaksi! Äkkiä kujolle hihna ja minulle herkkuja taskuun ja mentiin. Ajattelin että mitäköhän täältä tulee, mutta tuomari tykkäsikin vaaleiden mopsien lisäksi mustista :D olin positiivisesti yllättynyt. Tuomari tykkäsi kujostakin, mutta löysi hänestä ne samat virheet mitkä muutkin tuomarit. ERI tuli <3 VAU Kujon eka eri :) sitten AVOimessa luokassa oli paljon upeita mustia ja vaaleita mopseja jotka sitten pääsivät jatkoon. että Kujon tulokseksi tuli ERI, mutta siitä niin ylpeitä <3

Myöhemmin iltapäivällä sitten saapui Fransu ja Dinakin ja samojedi kehän laitaan suunnattiin :) Tuomarin mukaan molemmilla oli liian pienet päät muuhun runkoon verrattuna! aijaa.. musta Fransulla on liian iso :DDD noh molemmat sai sitten EH.n ja kyllä arvostelussa oli hyviäkin mainintoja :D junnut vielä saa kasvaa :)))

Ihana päivä oli kiitti Mira ja Jere kyydistä kotiin :))

maanantai 22. elokuuta 2011

Tokoilua ja Agitreenejä

Heeipsss!! Nyt on tapahtunut taas ihan järkysti ja sitä tapahtumaa rupee jatkossakin olemaan. Vaihdettiin Sulperon kanssa agility kanavan koirakiltaan :) ja siis oon niin tyytyväinen ei ole enään pitkiä keskiviikkoja ja linkulla matkustamista vaan lyhyet automatkat hyvässä seurassa ja hyvää treeniä ja mahtavaa seuraa.

Ollaan nyt muutaman sunnuntain aikana käyty Petsie porukan kanssa löytynmäen kentällä treenaamassa tokoa, leikkimässä ja puuhaamassa kaikkea kivaa :) tässä on nyt hieman kuvia viikkojen takaa


 
 
 

Ihania kuvia Noralta ja Maijalta :)
Sitten pikkuisen agia :) kahet treenit ollaan kanavalla nyt treenattu ja tuntuu että oppinu oon huimasti enemmän kuin missään muualla :) meillä on tiistaisin treenit ja aikataulu vähän vaihtelee riippuen kuinka paljon koiria on treeneihin tulossa. Asikkalassa on aivan mahtava ilmapiiri ja todella hauskaa. Ainoa miinus kun Sulpero ei meinaisi jaksaa treenata kauan putkeen kun me ollaan ennen treenattu että pikkupätkä ja sitten tauko ja sitten uudestaan mutta eiköhän toi opi nopeasti ilta treeneihin ja pitkii treenausvuoroihin.

Ja lauantaisin käydään Maijan (Kida ja Tara) ja Johannan (Jetan) kanssa omatoimisesti treenaamassa jonkunlaisia pieniä ratoja mitä Maija keksii :)

Tässä on video 13.8.2011 lauantain treeneistä kiitti Johanna ja Maija


Seuraavan viikon tiistaina Tuulilla oli kuvia ja sain siltä sitten muutamat kuvat sit kun saan sen sivuston mist maija tekee niitä agi ratoja niin sit mä opettelen piirtämään sill ohjelmalla aina meijän radat että tekin näätte millassia tehdään :)
 
 

































Kiitos Tuuli kuvista

Tänään illalla myöhemmin tai huomenna lisää näyttely viikonlopusta :))

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Oulun reissu :)

Elikkäs joo kirjotukset jääny tosi vähäseen kun ei olla mitään tehty niin ei oo ollu mitään kirjotettavaankaan :((
Mutta nyt on kirjotettavaa ja kerrottavaa :) Torstaina pakkailtiin Sulon kanssa urakalla kamoja kun lähettiin sitten myöhemmin illalla mätsärin ja möllitokon kautta Putelle ja Marjaanalle yökylään ja aamulla nokka kohti Oulua ja kv näyttelyitä :) matkan varrelta nappastiin myös Anna ja helmi(kääpiöpinseri) matkaan mukaan.

Mutta torstaihin. Sulon kanssa pakkailtiin ja ruvettiin valmistautumaan illan mätsäriin ja mölllitokoon löytylle. Paikan päällä sitten oli paljon tuttuja ja sitten ruvettiin valmistautumaan. huomasin sitten että äitin autoon oli jäänyt rokotustodistukset, harjat, hihnat kaikki mitä olin oulun näyttelyä varten pakannut. noh onneksi sain sitten lainaksi näyttelyhihnan :)

Olin luvannu viedä Vincen(belgianpaimenkoira) kanssa kehään ja sitten oli Sulo pienissä aikuisissa ja möllitokossa :) kyllä vauhtia ja menoa riitti :) Sulo sai punasen ja saman tien sen jälkeen oli punasten jatko kehä. samaan aikaan Vincen kanssa jouduin menemään yksilöarvosteluun. Huikkasin Erikalle ja Kiialle että viekää joku Sulo, sitten Kiia otti Sulon hihnan ja kipitti kehään :) jee :) kiitti paljon kiia <3 Sivusilmällä kurkin suloa ja hienosti se sielä meni .) vähän katteli että mikäs juttu tää tämmöinen on :D noh Sulo ei sitten sijottunut :D
Samaan aikaan Suloa ja mua huudeltiin möllitokoon ja mä sain sitten Vincelle loppukehän esittäjän ja juostiin Sulon kanssa tokoilemaan. Noh tästä on pari viikkoa ja se lappu sittne hävis jo missä oli kaikki tulokset :D Mutta tulokseks tuli ALO3 ja sijoitus 4 <3 Voin sanoo vaan että kaikki meni loistavasti :) siitä on jo nyt niin pitkä aika etten muistakkaan kaikkia :D

Mutta nyt sinne ouluuun :DD ettei tää venähdä taas niin hurjan pitkäksi :D
Hypätään suoraan lauantaihin jätetään teiltä matkustuksen ilot ja surut kertomatta :D
Lauantaina sitten lähettiin motellilta näyttelypaikalle sää näytti vähän oudolta aurinkoo pilkisti pikkasen ja sitten oli kauheen pimeetä ja pilvistä, mutta ei satanut :) Ruvettiin sitten laittamaann lainatelttaa pystyyn ja just kun se oli melkein pystyssä vetää rupesi satamaan sitten jeeeee!! ihanaa :D Laitettiin muutamista nurkista teltta sitten kiinni ja rauhotuttiin ja ruvettiin kattoo paljon kello on ja mitä nyt tehään. koiria sitten siinä ruvettiin puunaamaan ja höösäämää. ......

Ekana oli vuorossa mitteleistä murut ja vettä sato olin ettt jee! tätä mä oon aina halunnu :D Putte meni tosi upeesti mahtavasti seisoi ja ravasi aivan täydellisesti sateesta huolimatta. Tuomari tykkäsi putesta mutta kummiskin tykkäsi vähän enemmin karvattomammista mitteleistä ja pitkärunkoisemista. Noh ERi tuli,ja NUO3 mutta Sa jäi sitten saamatta hyvä arvostelu ja tyytyväinen oltiin :)

Siinä sitten oli hetki aikaa ennen sulon kehää ja ei se perhanan vesisade loppunu :// Kehässä oli Sulperon lisäksi kaksi muuta avo urosta ja sulpero oli niistä keskimmäinen :) ja Sulo oli ekaa kertaa AVOssa ja tokana mentiin arvioitavaksi.. mua ei jännittäny yhtään ajattelin että tulee mitä tulee, mutta sitten tuomari tykkäsi sulosta vaikka vettä satoi ja sulo ei oikeen edustanut. Mutta Sulpero sai ERIN! jeee oli kyllä niin mahtava tunne se. Paras oli kun vettä satoi niin rankasti että sulo siristi silmiä vain sen verran että näki. Niin tuomari kysyi että onko sillä silmätulehdukset! :DD olin että ei ole silmätulehduksia, että se ei vaan tykkää vesisateesta ja laitoin käden sulon silmien suojaksi ja samantien Sulpero avasi silmät ja tuomari oli aa se ei vaan tykkää yhtään vesisateesta :D

Siinä oli meidän jälkeen yksi muunvärinen mitteli vielä niin me kipitettiin äkkiä sulon kanssa ison sateenvarjon alle missä meitä odotti harja että saatiin vähän karvaa pystyy sumutin pulloa tossa ei kyllä tarvittu turkki oli sen verta kostea :DDD.

 Tuomari tykkäs kyllä sulosta ja sitten oltiin  AVO1 SA PU1 SERT CACIB <333 tässä vielä arvostelu :)

Oulu kv 16.7.2011 Janiki Steinbock, Israel AVO ERI1 SA PU1 SERT CACIB VSP
Kaunis pää ja ilme. Hyvä rakenne & Hyvin kulmautunut. Hyvä ylä- ja alalinja ja hännän asento & karvanlaatu. Liikkuu hyvin

Olin kyllä niin ilonen ja ylpee :)) Ja ei haitannu yhtään ettei oltu ROPpi koska me ei oltais sulon kanssa siel vesi satees oltais yhtään kauempaa enää haluttu olla :DD

Sunnuntai aamu olikin sitten paljon mukavampi ei satanu vettä ja aurinkokin rupesi näyttäytymään. Aurinko paistoi ja rupes tuntumaan ihan kauheen kuumalta mutta kyllä meill oli niin ihana laina teltta että siel oli varjosta koirille .))  ja onneks laitoin hameen päälle :) Sunnuntaina sitten tuomari tykkäs Sulperon lisäksi myös putesta joka oli kans VSP <3

Mutta niin tästä tulee niin pitkä niin tässä sunnuntain tulokset :)

Oulu kv 17.7.2011 Jari Fors AVO ERI1 SA PU1 SERT CACIB VSP
Mittasuhteeltaan oikea 2-vuotias. Hyvä pää ja korvat. Kauttaaltaan hyvä runko & raajat. Erinomainen häntä & turkki. Tehokkaat liikkeet. Luonne oikea.




Kiitos paljon Annalle ja Marjaanalle matkaseurasta:) JA Marjaanalle upeista kuvista :)
.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Lammi ryhmis

10.7 Oli lammin ryhmänäyttely Puten kanssa :)  Aamuhan alko silleen aika ilkeesti että marjaana oli tulossa mua hakemaan senjalta. 9.15, mutta sitten ilmoittikin että rokotustodistukset jäi himaan ja lähti sitten niitä hakemaan. Noh päästiin sitten kummiskin matkaan unohteluitten jälkeen ja kruisailtiin sitten Lammille. Paikalle oli tosi helppo löytää vaikka ikinä en oo lammilla edes käyny :D

Aikatauluihin oli tullut muutoksia ja kehät olikin sitten myöhässä, mutta mikäs siinä kun aurinko paistoi ja oli mukavaa seuraa. Puttea sitten siinä laitoin kuntoon ja odoteltiin että meidän vuoro sitten tulisi.

Kehä alkoi ja mentiin Puten kanssa ainoana uroksena sitten kehään. Sielä tuomari tykkäsi todella paljon Putesta ja vaikka puten liikkeet on vielä vähän junnumaiset ja vispaavat ja kehä oli nurmikolla niin oli aikamoinen taistelu saada se liikkumaan nätisti :)  Tuomari tutki pitkää ja saneli samalla todella pitkän ja upean arvostelun :) olin niin tyytyväinen :) sieltä sitten tuli ERI ja SA sitten samalla saatiin  SERTI ja oltiin ainoana uroksena parasuros :D meidän jälkeen sitten oli yksi junnunarttu joka sitten sai EH. Ja me sitten kipitettiin hakemaan meille se  ROP ruusuke ja arvostelu :) jeee Oli kyllä niin hienoa! :)

Muutama tunti meni sitten istuskellessa ja odotellessa RYPPI kehää. jäätiin me sinne vaikka ei mittelit sielä ikinä sijoitu tosi harvassa on mitteli ryhmäsijoitukset. Noh Ryhmäkehässä Puudeli oli jo tosi väsyny vähän sain siihen intoa kun saatiin sitten vinkulelu ja possunkorvan palanen :) siinä sitten seisottiin ja tuomari otti meidät jatkoon. jeiii :) Oltiin sitten siinä kymmenen parhaan joukossa ajattelin että tää on tosi upee sijoitus<3 mutta sitten kun tuomari oli valmis jakamaan viimeiset neljä ruusuketta ja sitten tuli kajareista kuullutus että neljäs tänään on musta mittelspitz ja numero ja nimi ja omistaja kuullutettiin mä  olin hetken paikallaan sillee öö mitä tapahtuu sitten tajusin että äää me sijoituttiin nelosiks oli todella ihanaa ja upeeta :) tokaa kertaa vasta ryhmä kehässä ja sit tuli sijoitus <3 hihi mulla on niin taitava koira jota vien :) noh siinä sitten poseerattiin ja ruvettiin kamoja laittaaman kasaan että lähetään kotio päin koko päivän oli ihana olla kun tunsi että jotain on menny hyvin Ihana näyttely en muuta voi sanoa :)


Sitten ennen ryhmä kehää testasin mimmiä :)

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Sulon 2v synttärit ja mätsäriiii

5.7 Mun iso vauva täytti tänään kaksivuotta! jonka kunniaksi lähettiin synttäreitä juhlimaan mätsäriin. Mentiin Sulon kanssa iskälle josta otettiin Joni veika Tiinun kanssa mukaan turisteilemaan ja tutustumaan uusiin kavereihin.

Marjaana ootti Puden kanssa meitä paikalla ja Sanna otti meijän ilmottautumiset vastaan ja samalla antoi Fatsyn numerolapun ja ohjasti mut sisälle hakemaan Fatsya, Sanna oli ilmottanut mut ja Fatzyn veteraaneihin :)

Ekaksi oli Puten ja mun pienten aikuisten kehä, Putte meni tosi ihanasti ei mitään ongelmaa se meni kuin unelma :) ei mitään hätää Lammin näyttelyitä varten :). Sieltä tuli Punanen nauha :) jees kehä meni jotenkin tosi nopee tuntu et oisin vaan kehään juossu hakee nauhan ja moi :D

Sitten oli vuorossa veteraanien kehä :) Fatsy pappa jaksoi mennä niin nätisti ja jaksoi keskittyä vaikka ei mikään viileä ollukkaan:) Jalka nousi ravatessa ja upeesti seiso :) Veteraanien kehässä oli joku kymmenen osallistujaa ja sitten loppujen lopuksi me oltiin Kakkosia VAu mahtavaa ! :DD

Sulon vuoro oli sittenpä melkein vikojen joukossa kun laitoin sen listassa vikaksi ettei kehät menisi päällekkäin:) Mentiin sitten kehään kierrettiin kehää ja se kehä oli niin pieni että heti kun oli saanu hyvän vauhin niin se edessä oleva rupes jarruttaa ja kehä loppu kesken :/ mutta pöytä meni samanlailla miten ennenkin eli loistavasti :) Tuomari ihmetteli miten saan pysymään valkoisen koiran puhtaana :) Noh sehän vaan ei likaannu :D likaa hylkivä turkki <3 :) Punanen nauha tuli jeiii :)

Punaseten kehä ja marjaana vei Puttea ja mä vein Sulperoa tuomari juoksutti tosi tosi paljon ja sit seisotti karsi muutaman ja sit taas juostiin ja sitten seistiin. pienii aikuisii oli punasissa parikymmentä ja niitä hävis koko ajan siinä viidentenä sitten marjaana ja putte tippui. me jäätiin synttäripojan kanssa kehään vielä ja sitten oltiinkin PUN2 :) mahtavat synttärit :)

Kotona sitten syötiin synttäri kakkuja ja Sulo sai muutamat paketitkin :)

ps. kuvia myöhemmin :)

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Agilitymiitti

Torstaina 30.6 oli sitten se petsieläisten järkkäämä agility miitti jonne sitten aamusta lähdin Sulon ja Lillin kanssa. Lilli lähti puhtaasti vain turistiksi katselemaan ja kuuntelemaan kuinka muut sielä menee :)
Sulon kanssa oli sitten tarkoituksena harjoitella pujottelua ilman ääntä. ja sitten otetiin pieni pätkä jonka jälkeen jäätiin treenaamaan tiettyjä asioita mitkä meillä vaivasi :D mitä mä en oikeen hiffannu :DD mutta muutama kuva ja pieni pätkä videota :) kiitos johanna ja maija :D



Kiitos kaikille mukana olleille :)